Uncategorized

Olen saanut kokea ihmeellisiä asioita tällä viikolla. Tiistaina aamulla ollessani kävelyllä metsästä tuli kauris tielle ja siihen se jäi seisomaan keskelle tietä ja katsomaan minua. Siinä aikamme toisiamme tuijottaen kauris lähti kävelemään rauhallisesti kohti metsää. Ajattelin siinä mielessäni, että ihan yksinkö sinä siinä olet liikkeellä. No, ei aikaakaan kun kaksi kaunista kaurista tuli siihen tielle ja sama toistui. Kaikki tapahtui aivan rauhallisesti. Kauriit eivät pelänneet minua yhtään vaan katselivat kaikessa rauhassa aikansa ja jatkoivat matkaa. Kun kävelin ylityspaikan ohi, niin siellä tämä kolmikko seisoi pienen matkan päässä ja katseli minun kävelemistäni. Keskiviikko aamuna olin taas kävelyllä, takaani kuului jännä ääni. Käännyin ja ihan takanani oli kettu. Siihen se jäi minua katselemaan ja minä katselin sitä. Siinä sitä sitten seistiin molemmat ja ihmeteltiin ja minä ihastelin tätä kettua, sanoin hänelle mielessäni, että olet todella kaunis. Jonkin ajan kuluttua kettu päätti lähteä kävellä jolkuttelemaan siihen suuntaan mistä minä olin hetki sitten tullut. Tästäkin kohtaamisesta jäi ihana levollinen mieli. Tällä viikolla jokainen päivä työhuoneeni ikkunan takana on ollut västäräkki. Todella söpö lintu ja se ei pelkää minua. Minusta tuntuu, että luonto ja ennen kaikkea eläimet haluaa nyt viestittää minulle, miten tärkeää on elää ilman pelkoa. Nauttia tästä ihanasta elämästä, eikä antaa kollektiivin energian vaikuttaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *